keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kuurausvälineitä ja kalusteita

Alkuvuosi on mennyt sairastellessa, mutta eilen pääsin kerhoon pitkästä aikaa. Teimme harjoja ja kyllä oli kivaa. Viimeistelin omani kotona. Mittatikku unohtui kuvatessa, juuriharja on 21 mm pitkä.
Tuoli on ruotsalaisen Kottetoysin kitistä. Rengille tekemäni kengät kiillotuksessa.

Harjamateriaalit: Liimaa pensselinharjaksiin, odotetaan että liima kuivuu ja leikataan liimattu nippu saksilla irti. Liimataan puuosaan, tässä on 2 kahvitikkua päällekäin. Naru on marketin pakkausnarua, jonka olen liimannut pätkä kerrallaan puuosaan ja liiman kuivuttua tasoittanut pätkät ja neulalla hajottanut narun. Partasudin kahva on ihan akryylimaalia.

Tuolit olen tuunannut Eurominin valmistuolista käsinojat poistamalla. Tyyny on ensimmäinen silkkinauhakirjontatyöni. Ihania tekniikoita on niin paljon ja aikaa niin vähän!